Alvarin ansioluettelo

 

Alvarin kokemusta ja osaamista

 

 

Olen Alvar Euro, 19-vuotias ylioppilas Turusta. Asun vuoden 2018 ajan Helsingin Töölössä pikkuruisessa yksiössä, josta sukkuloin ahkerasti Turkuun. Harrastan vaikuttamisen lisäksi kontrabasson soittoa ja kesäisin pelailen golfia. Tällä hetkellä olen Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtajana, ja ajan myötä tarkoitus on päätyä lukemaan valtio-oppia yliopistoon. Olen Turun kaupunginvaltuutettu.

Käytän tietokonetta sujuvasti ja hallitsen Office-ohjelmat. Puhun sujuvasti englantia ja ihan mukavasti ruotsia, saksaksi tulen toimeen. Olen kohtelias ja tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Olen tottunut puhumaan suurillekin joukoille enkä jää sanattomaksi.

Minulla on myös hygieniapassi.

Osaan soittaa kontrabassoa, kitaraa, koskettimia, rumpuja sekä laulaa. Vapaa-aikana pelaan golfia ja ulkoilen. Lempitelevisiosarjani on House of Cards.

Klikkaile alla olevia otsikoita ja lue lisää kokemuksestani.

 

Koulutus

 

 

Ylioppilas, Puolalanmäen musiikkilukio  2017

Soitin ”Concenctus Aboensis” –orkesterissa kontrabassoa, sekä sähköbassoa jazzbändissä.

Raunistulan koulu, Kastun yksikkö, yläaste 2011-2014

Olin yläkoulussa tukioppilas ja suoritin siihen liittyviä opintoja. Järjestin myös tukioppilaiden kanssa erilaisia koulun tapahtumia, kuten ysien gaalaillallisen. Olin myös spinn-oppilas (liikuntatapahtumien järjestäjä.) ja suoritin myös siihen liittyvän koulutuksen. Yläkoulun yhdeksännellä luokalla minut valittiin nuorisovaltuustoon. Peruskoulun päättyessä minut valittiin koulun Ryhti-oppilaaksi. Peruskoulun päästötodistuksen keskiarvoni oli 8.5.

Teräsrautelan ala-aste 2005 – 2011

Olin oppilaskunnan hallituksen jäsen 6. luokalla.

Muu koulutus:

Soitin kontrabassoa Turun musiikkiopistossa 8-vuotiaasta lähtien (v. 2007-2017)  kymmenen vuoden ajan ja olen ollut konsertoimassa musiikkopiston eri orkesterien kanssa eri puolella Varsinais-Suomea. Olen suorittanut hygieniapassin.

 

Luottamustoimet

 

Suomen Lukiolaisten Liitto

Minut valittiin Espoon liittokokouksessa marraskuussa 2017 Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtajaksi vuodelle 2018. Vuoden 2017 vaikutin liiton liittohallituksessa.

Turun kaupunginvaltuusto, Turku

Olen Turun nuorin kaupunginvaltuutettu. Huhtikuussa 2017 minut valittiin kaupunginvaltuustoon 342 äänellä. Toimin myös valtuustoryhmän työvaliokunnassa.

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta, jäsen

Toimin Turun kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan jäsenenä vuoden 2017 kesäkuusta alkaen.

Varsinais-Suomen Maakuntavaltuusto, jäsen

Maakuntavaltuuston jäsen 2017 –

Nuorisovaltuusto, Turun kaupunki 2016-2017 ja 2014-2015

Olin nuorisovaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja ja siirryin rivijäseneksi tultuani valituksia kaupunginvaltuustoon. Aikaisemmin olen istunut puolentoista vuoden verran kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksissa sekä puhunut lukuisissa eri tilaisuuksissa. Olen toisella kaudella nuorisovaltuustossa.

 

Suomen lukiolaisten liitto, Lounais-Suomen piiri

Lukiolaisten Liiton Lounais-Suomen piirihallituksessa toimin edunvalvontavastaavana vuonna 2015, ja piirimme saikin samana vuonna liiton edunvalvontapalkinnon. Vuonna 2016 toimin Lounais-Suomen piirin varapuheenjohtajana sekä liiton piirijärjestöjen puheenjohtajien muodostaman piiritoimikunnan puheenjohtajana.

Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto

Toimin Pohjola-Nordenin nuorisoliiton hallituksen jäsenenä vuoden 2017. Minut asetti ehdolle Suomen lukiolaisten liitto.

Puolalanmäen lukion opiskelijakunnan hallitus 2014-2016

Toimin kahden vuoden ajan Puolalanmäen lukion opiskelijakunnan puheenjohtajana. Tällöin johdin opiskelijakunnan hallitusta, jonka voimin järjestimme muun muassa lukiobileitä sekä teemapäiviä. Edustin myös opiskelijoita opettajainkokouksissa

 

 

 

Työkokemus

 

Puheenjohtaja, Suomen Lukiolaisten Liitto 2018

Toimin vuoden 2018 ajan Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtajana.

Myymälätyöntekijä, Alko, kesäkuu-elokuu 2017

Toimin Turun Wiklundin Alkon myymälässä myymälätyöntekijänä kesän 2017  (3 kuukautta) ajan.

Museovahti, Turun kaupunki, Museotoimi, kesäkuu 2016

Toimin kuukauden verran museovahtina Turun Linnassa. Samalla sain oma-aloitteisesta pyynnöstä toimia lasten pikkuritarikierrosten elävöittäjänä kuninkaan roolissa.

Myymäläapulainen, Turun Osuuskauppa, heinäkuu 2015

Toimin heinäkuussa 2015 kahden viikon ajan Käsityöläiskadun Salessa myymäläapulaisena. Sain myös harjoitusta kassalla.

EuronSuksi 2014-2015

Olen konsertoinut kontrabasso – sello –duon (Euron Suksi) kanssa mm. Kemiön kirkossa, Maarian kirkossa, Heikkilän kasarmin sotilaskodissa, Sibelius-museossa, Börsin yökerhossa sekä lukuisissa yksityistilaisuuksissa.

Muuta

Olen auttanut tuttavaperheen talonmaalauksessa sekä ollut isovanhempieni apuna kantamalla kirjalaatikoita antiikki- ja antikvaariliikkeen osallistuessa kesätapahtumiin.

 

Shares
Share This