alvar Euro
Alvar Euro

Alvar Euro

Turun kaupunginvaltuutettu

Demokratian sudenkuopat

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Share on linkedin
Share on email
Share on print

Alvar Euro

Tänä vuonna on kohdattu jo kaksi koko maailmaa ravisuttavaa äänestystulosta, Britannian ero EU:sta ja Donald Trumpin vaalivoitto. Kumpikin tulos yhdessä ja erikseen tekevät vuodesta 2016 poikkeuksellisen ja koko maailmaa muuttavan. Yksi ilmiö näiden tulosten sisällä on todella huolestuttava. Se on se, että nuoret eivät näitä tuloksia olisi halunneet.

Brexitissä äänestysprosentit vaihtelivat tuloksen kannalta kriittisesti. 18-24 -vuotiaista ainoastaan 64% kävi äänestämässä. Yli 65-vuotiaista äänestäneitä olikin jo yli 90%.

Tutkimusten mukaan 75% Britannian kansanäänestyksessä äänestäneistä nuorista äänesti EU:ssa pysymisen puolesta. Se on kova luku, ja kertoo siitä, että nuoret eivät tätä halunneet.

Nuorten alhainen äänestysprosentti aiheuttaa vääristymän demokratian toteutumiseen. Kyseisen kaltaiset isot muutokset vaikuttavat pitkälle, ja meidän nuorten elämään vielä pitkään. Tämä vääristymä on korjattava! Nuorille on tuotava päätöksenteko lähemmäs arkea, ja siitä on tehtävä kiinnostavampaa. Nuoria on rohkaistava ehdolle, sillä se nostaa myös äänestysprosenttia. Eikö olisikin helpompi äänestää oikeasti itsensä kaltaista ehdokasta, joka on samassa tilanteessa kuin itse? No kyllä varmasti.

Alvar Euro

Kuva: SLL, Sonja Behm

JAA TÄMÄ TEKSTI

Share on facebook
Share on whatsapp
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email

NÄMÄKIN SAATTAVAT KIINNOSTAA:

Raiteet tuovat vetovoimaa Turkuun

Raiteet eivät ole vain joukkoliikennettä vaan myös vetovoimaa ja kaupunkikehitystä

Raideratkaisun käsittely julkisessa keskustelussa on keskittynyt asioihin, jotka eivät todellisuudessa ole este sen toteutumiselle. Uusien arvioiden mukaan kyseessä on siis noin 300 miljoonan euron kokonaisinvestointi. Vaikka summa on iso, on olemassa tapoja toteuttaa se järkevästi. Suomen väestö keskittyy juuri tällä hetkellä eniten kolmen kaupungin ympärille: Helsingin, Tampereen ja Turun seudulle. Samalla väestön ikääntyminen kiihtyy. Työ

Lue kokonaan »
synagogan ilkivalta tuomittava turussa

Turun valtuustoryhmät tuomitsevat synagogan ilkivallanteon

TIEDOTE: Julkaisuvapaa heti 27.1. Turun valtuustoryhmät tuomitsevat synagogan ilkivallanteot Turun kaupunginvaltuuston kaikki valtuustoryhmät allekirjoittivat kaupunginvaltuutettu Alvar Euron aloitteesta yhteisen kannanoton Turun Synagogaan tehdyn ilkivallanteon tuomitsemiseksi. Vetoomus laadittiin ja allekirjoitettiin kaupunginvaltuuston kokouksen aikana 27.1. Yhteisessä vetoomuksessa ryhmät pitävät synagogan kohtaamaa ilkivallantekoa käsittämättömänä ja täysin ihmisyyden vastaisena. Valtuustoryhmät yhdessä tuomitsevat ilkivallanteon, ja ovat pahoillaan heidän kohtaamansa pelottelun

Lue kokonaan »
Matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut Turussa

Murtaisin mieluummin jalkani kuin mieleni

Mielenterveyspalvelut on saatava Turussa kuntoon – muuten maksamme laskua pidempään kuin osaamme ajatellakaan. Epävarmuus tulevasta. Onko töitä? Toimeentulo todennäköisesti romahtaa. Kaikki menestyvät, tai ainakin siltä se somessa näyttää. Nyt ei jaksa, ei oikeastaan tunnu miltään.  Siltä mielenterveysongelmat saattavat tuntua. Erityisesti nuoret uupuvat, ja joutuvat mielen haasteista kärsimään. Viime aikoina asiasta onkin puhuttu paljon, ja onneksi

Lue kokonaan »
Shares
Share This