Koulutus taustakuva Alvar Euro
Alvar Euro

Alvar Euro

Turun kaupunginvaltuutettu

Kaikki alkaa koulutuksesta

Näin normaalin koulunkäynnin loppumisen kynnyksellä usein pysähtyy pohtimaan sitä, mikä oikein on tehnyt minusta minut. Yleensä ensimmäisenä mieleen tulevat perhe, ystävät, mielenkiinnon kohteet, harrastukset, kaikki lukemansa kirjat ja seuraamansa uutislähteet… Nämä ovat niitä, mitkä useiden vaikutteiden ja ärsykkeiden virrasta ensimmäisenä pompahtavat esiin. Ja ne eivät olekaan väärin, ei suinkaan. Ne ovat vain osatekijöitä. On nimittäin olemassa paikka, jossa lähes kaikki nämä asiat nivoutuvat yhteen: koulu.

Koulu on lähes kaikille lapsille koko elämän suurin asia. Aamulla sinne raahaudutaan valittaen väsymystä ja sitä, että voisiko jäädä vain kotiin. Iltapäivällä taas hymyssä suin jäädään ehkä kavereiden kanssa iltapäiväkerhoon tai riennetään kotiin. Välissä ehkä hieman pokemon-kortteja välitunnilla ja muutama oppitunti, joilla oikeasti saattaa olla ihan kivaa, vaikka sitä ei kehtaisi myöntää.

Siksi se, että koulussa on kaikki hyvin on niin tärkeää. Se on valtava osa kehittymistä, kasvamista ja ennen kaikkea elämää. Elämässä pärjää huomattavasti paremmin, jos lähtökohdat ovat hyvät. Ja koulun rooli on kiistämättömän suuri.

Siitä syystä koulutus on kuntavaalikampanjani kärki numero yksi. Omaan asiaan niin konkreettista näkökulmaa, ettei paremmasta väliä; olenhan edelleen abiturientti. Omalta osaltani olen saanut lähes poikkeuksetta erinomaista opetusta Turun kouluissa, mutta tiedän myös sen, että eroja on olemassa.

Koulutuksessa onkin siis

1) Pidettävä ryhmäkoot oikean kokoisina.
Liian suurissa ryhmissä opiskelu vaikeutuu. Tämä pätee erityisesti peruskoulussa, jossa meno on paikoitellen paljon toista astetta villimpää. Koulumatka ei myöskään saa kasvaa liian suureksi, pienen lapsen ei kuulu kohdata liian vaarallista matkaa lähikouluunsa!

2) Pidettävä erikoisluokat kunnossa.
Erikoisluokat tarjoavat loistavan mahdollisuuden syventyä ilmaiseksi omaan kiinnostukseensa ja tukevat siinä kehittymistä oikeassa ympäristössä. Sinne voi hakea kuka tahansa, ja kaikki toimivat tasavertaisesti.

3) Pidettävä pää kylmänä digitalisaatiossa.
Opetuksen digiaika todellakin on jo täällä, ja siitä syystä laitteita ei tule ostaa pelkästään ostamisen ilosta. Tuodaan peruskoulut digiaikaan oikealla sovittamisella! Lukioissa ja ammatillisessa kouutuksessa pidetään huolta, että jokainen pysyy digiajassa mukana.

Näillä yksinkertaisilla eväillä pidetään koulutus kunnossa, ja entistä parempana.

JAA TÄMÄ TEKSTI

NÄMÄKIN SAATTAVAT KIINNOSTAA:

Scroll to Top