suvaitsevaisuus_alvar_euro
Picture of Alvar Euro

Alvar Euro

Turun kaupunginvaltuutettu

Alvarin yhdenvertaisuuspointit

Yhdenvertaisuus on yksi kunnollisen järjestötoiminnan kulmakivistä. Yhdenvertaisuus ei ole todellakaan valmis, eikä sitä pidä myöskään ottaa itsestäänselvyytenä, vaan sen eteen on tehtävä töitä yhä edelleen päivittäin. Siksi se ei myöskään löydy kolmesta vaalikärjestäni.

 

Ai siis häh? Koska se on niin tärkeä niin se ei ole kolmessa kärjessä? Mitä ihmettä?

 

Kyllä, sillä se ansaitsee kokonaan kolme omaa pointtiansa. Ei yhdenvertaisuutta voi kiteyttää vain yhteen isoon pointtiin. Siksi ne kulkevat kolmen muun yleisen järjestöä koskevan pointin rinnalla. Joten pitemmittä puheitta minulle tärkeimmät kolme yhdenvertaisuuspointtia ovat seuraavat:

 

1. Esteettömyys.

Esteettömyys on asia, joka normaalisti liikkuvalta henkilöltä unohtuu enemmän kuin helposti. Ei esimerkiksi minun tarvitse yhtään sen enempää miettiä onko jossain salin vieressä portaita vaiko ei. Joillekin se ei ole itsesäänselvyys ja tapahtumiin osallistuminen saattaa todella jäädä siitä kiinni. Siksi valtakunnallisten tapahtumapaikkojen on oltava esteettömiä. Kaikkiin tarpeellisiin tiloihin on päästävä pyörätuolilla.

 

2. Pätevyys ratkaisee.

Toimintakulttuurillisesti tärkeää on se, että jokaisella on mahdollisuus todistaa kyntensä. Pätevyyttä ei koskaan poista taikka vähennä ulkoiset tekijät, kuten esimerkiksi sukupuoli. En minäkään halua, että kukaan näissä vaaleissa äänestäisi minua vain sen takia, koska olen mies. Enkä usko, että haluaa moni muukaan häntä äänestettävän pelkän sukupuolensa takia. Se on pätevyys mikä ratkaisee, ei se mitä haarojen välistä löytyy tai ei löydy.

 

3. Reiluus kaikessa toiminnassa.

Reiluus on hyvä tapa kuvata sitä, miten kaikkiin muihin tulisi suhtautua. Meillä on reilut vaalit, ja reilua pitäisi olla myös sen, miten meidän tulisi toimia arkipäivän tilanteissa. Siksi toiminnassa pitäisi olla entistä selkeämpää sen, että älä kohtele ketään muuta niin, kuin et haluaisi sinua itseäsi kohdeltavan. Haluaisitko sinä liiton tapahtumalla, että sinut pakotettaisiin muiden kanssa saunaan, tai sinua vähäteltäisiin tai kiusattaisiin jostain syystä? En minäkään. Se on asia, jonka pitäisi olla sanomattakin selvää. Se on arkipäivän yhdenvertaisuutta.

 

 

JAA TÄMÄ TEKSTI

NÄMÄKIN SAATTAVAT KIINNOSTAA:

Scroll to Top