fbpx

Mihin olemme menossa, poliitikot?

mennessä joulu 29, 2019

Oletko koskaan rikkonut mitään turhautuneisuuden vallassa? Heittänyt jotain kovaa seinään, tai potkaissut kiveä kadulla niin, että se on pyörinyt ainakin kymmenen metriä ja pysähtynyt lopulta puuhun tai valotolppaan? En minäkään ihan, mutta lähellä on ollut. Viime aikoina aivan liian usein. Siihen on valitettavasti myös yhdistävä tekijä, poliitikot ovat alkaneet pelleilemään ja käyttäytymään kuin päiväkodin pihalla olevat kolmevuotiaat lyödessään toista kivellä päähän, ja sen jälkeen väittäessään, etteivät he sitä tehneet.. Toisten mielipiteitä pitää haastaa, mutta osa kokee myös toisten haukkumisen ja leimaamisen erityisesti Twitterissä täysin oikeutetuksi. Miten aikuiset ihmiset sokaistuvat omasta asiastaan ja ovat niin ehdottomia kokemaan oman näkemyksensä toisten yli, että se oikeuttaa haukkumaan toisen täydeksi palikaksi?

 

Ihmisten kanssa toimeen tuleminen on yksi politiikan ja vaikuttamisen perusasioista.

Kukaan ei saa ensimmäistäkään asiaa aikaan yksin, edes puolueena. Se on järjestelmämme yksi suurimmista periaatteista ja parhaimmista puolista, niin suurten kivipylväiden takana eduskunnassa kuin paikallisissa kunnanvaltuustoissa. Päätökset ovat yleensä aina kompromisseja, jotka muodostuvat erilaisten aatteiden ja tavoitteiden summana. Näin yhä isompi määrä ihmisiä tulee otetuksi huomioon päätöksiä tehdessä, äänestäväthän ihmiset eri puolueita eri asioiden vuoksi. 

 

Silti eri puolueista, niin vasemmalta kuin oikealta, löytyy ihmisiä, jotka kokevat oman aatteensa olevan ylitse muiden. Välittämättä kompromisseista tai erilaisista mielipiteistä. Väitän, että syy ei ole politiikassa, vaan poliitikoissa. 

 

Päätettävät asiat eivät ole radikaalisti muuttuneet. Samalla tavalla vuodesta toiseen päätetään budjeteista, uusista kaavoista ja isommista ihmisten elämiä koskettavista kysymyksistä. On meillä ollut inhimillisiä kriisejä myös aiemmin. Poliittinen kulttuuri on kuitenkin muuttunut ehdottomammaksi, ympäri maailman. Asioista tulee mustavalkoisempia, toisista väärien asioiden ajajia, ja toisen ollessa eri mieltä, on tämä täysi tampio. 

 

Yksi politiikan jakolinja aiheuttaa voimistuessaan enemmän tuhoa kuin permanenttitussin kanssa viisi minuuttia yksin oleva neljävuotias. Se on jako “meihin” ja “niihin”.

Ei ole mitään “meitä” ja “niitä”. Niin kaikissa kaupungeissa kuin koko maassa on ihan samanlainen joukko ihmisiä kuin kaikkialla muualla. Monilla on aitoja huolia, jotka vaativat kuulemista ja asioiden parantamista. Jokainen kokee asiat omassa arjessaan täysin yksilöllisellä tavalla, eivätkä huolet voi olla suurempiarvoisia jonkun toisen kokemana kuin toisen. On ihan sama minkä värinen on, ketä rakastaa, mihin uskoo taikka  minkä koulun on käynyt, jos haluaa parantaa niin omaa kuin muidenkin arkea. Niiden perusteella toisen turha tuomitseminen on halpaa ja typerää.

 

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ihmisoikeuksien vastaisia mielipiteitä ja politiikkaa tulisi olla tuomitsematta. Toisten ihmisten arvottaminen jonkin ideologian tai oman näkemyksensä perusteella on aina väärin. Ihmisyyttä vastaan hyökkääviä voimia ei pidä koskaan päästää määräävään asemaan, eikä niitä pidä koskaan hyväksyä. Ei pidä kuitenkaan kampittaa samalla, ihmisyyden puolella, olevia ihmisiä. Se ei auta ketään.

 

Jos päättäjät eivät osaa käyttäytyä keskenään, miten me muka pystyisimme päättämään meidän kaikkien yhteisistä asioista? Asioiden tulisi pysyä vain asioina eri kokoussaleissa, ja sen ulkopuolella kaikkena muuna kuin vihaisena tiuskimisena, niin somessa kuin kasvokkain. Miten kukaan kuvittelee rakentavansa tasapainoista ja toimivaa yhteiskuntaa, jos ajattelee kollegaansa nyrkkeilysäkkinä?

 

Poliitikot pystyvät parempaan. Ei perusteta omaa olemistamme vain  sen perusteella, mitä toiset sanovat ja tekevät. Hyväksytään se, että ihmisyys asettaa politiikan reunaehdot. 

 

Alvar Euro

Alvar Euro

Turun kaupunginvaltuutettu, valt.yo

Shares
Share This