Kaikki sen jo tietävät, Trumpin Twitter poistettiin. Hyvä niin. Viime keskiviikko on loistava esimerkki mitä vallakkaan ihmisen puheet ja sanat voivat saada aikaan; tuhoa, kaaosta ja pahimmillaan ihmisille totta näytteleviä rinnakkaistodellisuuksia.
Näistä aiheista on omassa some-kuplassani kirjoitettu tekstiä viime viikkoina yhteensä usean kirjan verran, mutta sanotaan se nyt tähän. Minuakin pelottaa polarisaation repimä kehitys, jossa eri poliittisten ryhmien ajattelu karkaa toisistaan yhä kauemmas ja kauemmas. Toisia ei yritetä, eikä oikeastaan edes haluta kuunnella saatika ymmärtää. Todellisuudet erkanevat toisistaan.
Mutta miten Trumpin Twitter-tilin poistaminen liittyy meihin? Yllättävän monella tapaa. Suuret some-jätit perustavat olemassaolonsa valtaviin ihmismassoihin, jotka keskustelevat, jakavat ja tuottavat sisältöä. Mahdollisuus profiloida massoja sekä nostaa asioita vaikka koko maailman tietoisuuteen on äärettömän arvokasta suuryritysten näkökulmasta.
Sen ansiosta sinäkin luet nyt tätä tekstiä.
Joukkoviestintä on sähköistymisen myötä muuttunut jokaisen saatavilla olevaksi välineeksi. Kontrasti entiseen on valtava. Helsingin Sanomien Jussi Pullisen kommentti Trumpin Twitterin poistamisesta osui naulan kantaan; Trumpin Twitterin poistaminen on vain alkusoittoa nykymuotoisen sosiaalisen median muutokselle.
Sananvapaus toteutuu meille nyt eläville sukupolville konkreettisempana kuin koskaan. Kuka vain Suomessakin voi valita itselleen sopivan julkaisualustan loputtomasta ilmaisten tekstipalveluiden armadasta ja tykittää niin sanotusti menemään mitä sormet ikinä näppäimistölle muodostavatkaan. Mutta se ei ole ikuista, vaan sen pitää muuttua.
Ihmisten törkykirjoittelussa, vihapuheessa sekä ääriliikkeiden nousussa ei varsinaisesti ole mitään uutta, vaan sosiaalisen median mahdollistamat voimat on vain opittu valjastamaan erilaisten poliittisten liikkeiden toimesta. Niin paljon kuin kissakuvissa ja koirakuvissa onkin hyviä puolia, on tiedon nopealla leviämisellä myös negatiiviset vaikutuksensa, joiden realisoitumisesta saamme nyt kauhistella konkreettisia esimerkkejä.
Helppoja ratkaisuja ei yksinkertaisesti ole. Kirjoittelun rajaaminen ja valvonta on luonnollinen suunta, mutta ei missään nimessä ongelmaton. Julkaisun- ja ilmaisunvapauteen kajoaminen nostattaa syystäkin karvat pystyyn, vaikka niin tekee myös sosiaalisen median polarisaatiota kaikukammion tavoin voimistava vaikutus.
Pohdin usein että mitkä ovat meidän ajassamme niitä teemoja ja kysymyksiä, jotka vaikuttavat nykyiseen ja tulevaan aikaan kaikkein eniten. Ilmastonmuutoksen ratkaisu on luonnollisesti yksi suurimmista, mutta viimeistään nyt samaan kokoluokkaan on voimistunut toinen haaste, jonka olisi toivonut pysyvän vain reippaasti pienempänä välivaiheena.
Se on tasapainon löytäminen.
Nyt en tarkoita voiman pimeää ja valoisaa puolta, vaikka niinkin voisi ajatella, vaan tasapainoa nykyisessä sähköisen viestinnän maailmassa. Ellemme saa suuria sosiaalisen median alustajättejä sekä ihmisten välistä viestintää järkevällä tavalla tasapainoon, voi polarisaatio viedä meidät jälleen kohti jotain sellaista, joka todella imaisee koko maailman mennessään.
Elementit ovat nimittäin olemassa. Löytyy puhdasta halveksuntaa sekä vihaa toisia sekä toisten aatteita kohtaan, ja samalla massiiviset määrät ihmisiä tavoittavat joukkoviestintävälineet, jotka tahattomasti vain heittävät bensaa liekkeihin levittämällä salaliittoteorioita sekä kärjekkäitä puheenvuoroja.
Usein ajatellaan että vaihtoehtoina näihin ongelmiin ovat estojen tie, taikka alustojen algoritmien ja samalla toimintalogiikan muutos, kuten Pullinenkin tekstissään kirjoittaa. Jos nyt estetään yhdet, niin kuka päättää kenet estetään seuraavaksi? Pitääkö julkaisualustojen nyt taipua siihen, että niillä ei enää keskustella poliittisista asioista?
Tätä ongelmaa ei pidä ajatella niin, että on muutama helppo ratkaisu, jotka toteuttamalla ongelmista päästään eroon kun suuret toimijat kuten vaikkapa Facebook, Twitter ja Google vähän muuttavat toimintalogiikkaansa.
Ei. Nyt ei puhuta vain datan siirtelystä ja asioiden leviämisnopeudesta, vaan koko maailman viestintää ja kommunikointia muuttavista linjauksista. Nyt puhumme siitä, miten me muovaamme ja rakennamme koko arkeamme. Harva varmaan luopuisi tältä istumalta Facebookista, Whatsappista ja Instagramista.
Kuinka paljosta julkaisun- ja ilmaisunvapautta olemme valmiita luopumaan ehkäistäksemme ääriliikkeiden nousua? Kuinka valmiita olemme luopumaan nykyisestä sujuvasta kommunikaatiostamme? Miten vahvistamme globaalisti ihmisten kykyä lukea, ja samalla erottaa totuus valheesta?
Näitä kysymyksiä meidän tulee pohtia. Eikä edes vain pohtia, vaan ratkaista. Ilman ratkaisua ilmastonmuutoksen selättäminenkin unohtuu tyystin, sillä polarisaation tuoma epävakaus nousee rinnalle. On aloitettava koko maailmanlaajuinen kansalaiskeskustelu suurten sosiaalisten medioiden roolista ja siitä, mihin me itse olemme valmiita.
Kaiken jälkeen ihmisen suurin haaste on ihminen itse. Eivät rusakot ensin saastuta maapalloa kriisin partaalle, ja seuraavaksi kirjoita nettiin tuhansille muille kuinka naapurikani pitäisi lähettää toiselle mantereelle, koska “sinne se kuuluu..!”
