turun eurooppalaisuus
Alvar Euro

Alvar Euro

Turun kaupunginvaltuutettu

Onko Turun eurooppalaisuus vale?

Millainen on täydellinen kesäaamu kaupungissa? Vastauksia on tietysti yhtä monta kuin on vastauksen pohtijaa, mutta ainakin yksi vaihtoehto on varsin selkeä. Pääset vaivattomasti ja rauhassa omasta kodistasi lähikahvilan terassille juomaan mukavasti aamukahvisi. Oli se sitten vaalea juhla mokka taikka joku trendikäs flat white. Samalla paikalliselta torilta vähän uusia perunoita ja avot!

Kuulostaa siis aika eurooppalaiselta. Turkua tituleerataan, ainakin omien asukkaittensa toimesta, Suomen eurooppalaisimmaksi kaupungiksi. Mittatikkuna usein käytetään linnaa, katedraalia ja jokea, jotka Turun tunnusmerkkejä ovatkin. Mutta onko se tarpeeksi? Voisimmeko jotenkin itse voimistaa tätä kokemusta? 

Eurooppalaisen kaupungin aakkoset

Minkälainen on eurooppalainen kaupunki oikeasti? Se on helppo kaupunki. Kun lähdet ovesta ulos, tiedät palveluiden olevan saavutettavissa helposti. On totta kai tunnustettava se, että useat eurooppalaiset kaupungit ovat tiiviimmin rakennettuja, ja kaupunkien keskustat ovat muodostuneet erilaisiksi kuin Turussa, mutta se ei estä sitä, että palveluita ja pieniä toimijoita tuettaisiin Turussakin.

Yksi keskeinen osa tätä helppoutta ovat kaupungin aukiot. Kyllä, meillä on Kauppatori, joka muotoutuu paremmaksi kuin koskaan, mutta se on vain osa kaupungin aukioista.  Entäpä Puutori? Varvintori? Lukuisat aukiot eri kaupunginosissa? Niitä tosiaan riittää, ja alikäyttö on ilmeistä. 

Visiotyötä kaupungin toimesta kaupungin viihtyvyyden eteen on kyllä tehty, mutta visiosta teoiksi on pitkä matka. Usein päättäjiltä puuttuu rohkeus juuri silloin, kun nuija pitäisi kopauttaa päätöksen merkiksi pöytään. Se oikeastaan vain pahentaa tilannetta, sillä se antaa signaaleja siitä, että kaupungissa ei haluta edes kehittyä oikeaan suuntaan. 

Aukioiden ja muun kaupunkitilan hyödyntämiseksi olen esittänyt kaupungin omaa “olohuoneohjelmaa”, jolla koottaisiin yhteisiä tiloja, kuten juurikin aukioita ja puistoja ja kehitettäisiin niitä konkreettisin toimin paljon saavutettavammiksi ja houkuttelevimmiksi. Ensi kaudella projektiksi pitäisi saada Puutorin alue, jonka viihtyisyys paranisi edes sillä, että se otettaisiin torin kaltaiseen käyttöön. Pienilläkin asioilla sitä saataisiin jo paljon paremmaksi. 

Millä eurooppalaisissa kaupungeissa liikutaan?

Liikkuminen kaupungeissa, mikä ihana kiistakapula kerrasta toiseen. Useimmiten keskustelu typistyy heti alussa asetelmaan “autot vs muut”, ja sen jälkeen jankataankin hamaan tulevaisuuteen siitä, mihin autolla saa ajaa ja mihin ei. Eurooppalaisissa kaupungeissa kuljetaan nopeasti niin pyörillä, jalan kuin joukkoliikenteellä. Eikä täysin ilman autojakaan.

Keskustaan pitää päästä helposti, ja siellä on oltava helppo liikkua paikasta toiseen mahdollisimman vaivattomasti. Selkeämmät ja paremmat kevyen liikenteen väylät ja helppoutta myös kävellen liikkumiseen. Kävelykeskustan ansiosta myös terasseille ja muulle liiketoiminnalle löytyy tilaa. Tällöin syntyy niitä kuuluisia kahvilaterasseja, joilla nauttia Juhla Mokkaa. Tai ainakin se on silloin mahdollista.

Kun moni haluaa typistää liikkumisen niihin autoihin, niin ei, niitäkään ei sovi täysin unohtaa. Niille on oltava omat tilansa, erityisesti pysäköinnin osalta. Katutila ei vain ole siihen kaikkein parhain ratkaisu, sillä se vie todella paljon tilaa. Oikea ratkaisu on siis rakenteellisen pysäköinnin toteuttaminen. 

Liikkuminen pitäisi räjäyttää.

Liikkuminen kaupungeissa pitäisi kuitenkin räjäyttää. Tai ainakin se tapa, jolla me ajattelemme sen. Liikkumisen tulee olla kokonaisvaltainen palvelu. Voisit kulkea osan matkasta pyörällä, sähköpotkulaudalla ja yhteiskäyttöautolla. Tai bussilla, vesibussilla ja vaikkapa raitiovaunulla. Ja tämän kaiken pitäisi tapahtua vain yhden sovelluksen avulla.

Tämä on osittain jo mahdollista, sillä on olemassa yrityksiä, jotka jo nyt kokoavat tämän kaltaisia ratkaisuja yhteen ja tarjoavat niitä kuukausimaksuilla. Kaupungin nyt ei suoraan ehkä itse kannata lähteä tekemään liikkumiseen liittyvää liiketoimintaa, vaan tehdä yhteistyötä ja auttaa tämän alan yrityksiä luomaan ratkaisuja tälle alalle. Siitä kiittäisivät kaupunkilaiset. 

Kulttuuri on eurooppalaisuuden kivijalka

Eurooppalainen kaupunki ilman vahvaa kulttuuritarjontaa ei ole eurooppalainen kaupunki. Eikä se tarkoita vain ja ainoastaan oopperaa ja filharmonista musiikkia, vaan tismalleen laajaa kulttuurin kirjoa, joka pääsee syntymään ja toteutumaan vapaasti. 

Turussa kulttuurista puhutaan paljon, mutta kulttuurikenttä ei voi tarpeeksi hyvin. Se voi suorastaan luvattoman huonosti. Suurin kiistakapula ja tulevaisuuden tärkeä investointi on uusi konserttitalo, jonka Turku tarvitsee kipeästi. Turun kaltainen kaupunki ansaitsee sinfoniaorkesterin mahdollistavat tilat, jotka ovat huippuluokkaa. 

Edellisestä kulttuuripääkaupunkivuodestakaan ei ole kauan, vain kymmenen vuotta. Sieltä on tarttunut mukaan iso pino ideoita ja hankkeita, joista osa olisi hyvin uudelleen toteutettavissa, tai toteutumattomien joukosta voisi löytyä kokonaan uusia toteutettavia hankkeita ties millä mitoilla. Lisää vaan! Kyllä Turkuun kulttuuria mahtuu!

Lopulta vain muutos ja uuden syntyminen on pysyvää. Spontaanin kulttuurin muodostuminen helpoilla ja riittävän kepeillä lupaprosesseilla on avaintekijöitä sille, että kaupungissa voisi syntyä nopeastikin uusia hankkeita ja ideoita. Musiikkia, kuvataidetta, näytelmiä.

Eurooppalaisuutta ei ole menetetty

Palataan siihen aamukahviin. Oikeastaan jo nyt voi hakea kahvin ja istahtaa jokirantaan nauttimaan varsin mannermaisesta tunnelmasta. Samalla voi kuulla jopa puhetta ehdalla Turun murteella, jota ei muualla kuule. Meillä on jo aukioita, liikkuminen on kohtuullisen sujuvaa ja kulttuuriakin löytyy.

Onko se Turun eurooppalaisuus siis valetta, vai tarvitseeko meidän vain vahvistaa sitä?

Se ei ole valetta. Ainakaan täysin. Mutta ajatus viihtyisemmistä aukioista, terasseista, helpommasta liikkumisesta sekä vahvemmasta kulttuurielämästä ei kuulosta mahdottomalta. Ainakaan minulle. Sellaiseen Turkuun tultaisiin kauempaakin.

JAA TÄMÄ TEKSTI

NÄMÄKIN SAATTAVAT KIINNOSTAA:

Scroll to Top