kaupunginvaltuusto turku
Picture of Alvar Euro

Alvar Euro

Turun kaupunginvaltuutettu

Mitä kaupunginvaltuustossa oikeasti tapahtuu? Katsaus kulisseihin

Suuri yleisö saattaa helposti perustaa kuvansa kuntapolitiikasta kaupunginvaltuuston kokousten kansaa kiihottavien puheiden taikka Turun Sanomien otsikoiden pohjalta. Se on kuitenkin kaukana todellisuudesta. Päätettävänä ei suurimmassa osassa tapauksissa ole vain kahta selkeää vaihtoehtoa. Mutta mitä poliitikot oikein puuhailevat, ennen kuin asiat saadaan päätökseen? Pyrin avaamaan tuota päätöksenteon mystistä verhoa tässä kirjoituksessa, ja kertomaan miten Turku hommansa hoitaa.

Puhelimella ja iPadilla voisi rakentaa Turkuun vaikka tornitalon

Kulissien takana tapahtuu paljon. Päätösten toteutuminen vaatii useita kierroksia, ja oman kannan muodostaminen riippuu monesta eri vaiheesta. Tyypillisesti yksittäinen päätös voi pyöriä eri elimissä useita vuosia. Asiat eivät tapahdu niin, että 67 valtuutettua kokoontuu isojen kristallikruunujen alle hetkeksi pohtimaan asioita, ja saa kokouksen aikana valaistusta, että näin se nyt on. Ei oikeastaan lähimainkaan.

Kuntapolitiikko voisi saada aikaan miltei minkä vaan päätöksen puhelimella ja iPadilla. Puhelimella soitto muille asiasta päättäville, ja iPadista voi lukea kaiken asioihin tarvittavat materiaalit. Päätöksenteossa on siis kyse neuvotteluista ja kyvystä löytää kompromisseja muiden kanssa.

Päätösten muodostuminen ei siis ole monimutkaista, mutta päätöksiä on tehtävä lukuisia määriä ennen kuin ensimmäinenkään kivi nousisi toisen päälle minkään talon rakentamiseksi Turkuun.

Päätöksen piiiiiiiiiitkä tie kaupunginvaltuustoon

Otetaan esimerkiksi uuden kaavan tekeminen. Ensin nousee idea uudesta kaavasta Turkuun, joko kaupungin tai jonkin alueen omistajan taholta (ensimmäinen vaihe.) . Sitten sen suunnitelma kiertää ensin kaavoituslautakunnassa (toinen vaihe). Sen jälkeen se siirtyy päätöksentekoon, jossa lautakunnassa saattaa mennä muutamakin kierros (kolmas tai neljäs vaihe).

Päätöksillä saattaa olla siis pitkäkin tie kaupunginvaltuuston pöydälle. Sormia napauttamalla asiat eivät tapahdu, vaan ennen päätöksiä saattaa valmistelussa mennä vuosia, ja niiden aikana asiat saattavat muuttua moneenkin kertaan. Joskus päätöksentekijä saattaa käsitellä asiaa neljäkin kertaa ennen kuin ketään kiinnostaa mitä oikein edes tapahtuu!

Yksi ja nopea päätös siis ei riitä, jos Turkuun haluaisi hieman isomman talokokonaisuuden.

Kaupunginvaltuusto on päätöksenteon “grande finale”

Lopulta päätettävä asia päätyy kaupunginvaltuuston pöydälle. Kaupunginvaltuusto on päätöksenteossa “the vallankäyttäjä”, eli sen sana on laki. Tai ei laki, eihän kaupungeilla sitä oikeutta luonnollisesti ole. Mutta sen sana on se ylin sana mitä kaupungissa voi olla. Kun valtuusto sanoo, Turku tekee.

Aina kuitenkin ennen kaupunginvaltuuston kokousta ryhmät käyvät omat neuvottelunsa listalla olevista asioista. Niiden tavoitteena on tunnustella, että mitä toiset asioista oikein funtsivat.

Poliittiset ryhmät keskustelevat omasta kannastaan ennen valtuustoa valtuustoryhmien kokouksissa, joissa luodaan nuotit sille, miten salissa äänestellään. valtuustoryhmissä keskustelu on avointa ja suoraa, ja siellä valtuutetut pääsevät avoimesti kertomaan ajatuksiaan. Ennen ryhmäkokouksia valtuutetut perehtyvät asioihin itse ja saattavat neuvotella keskenäänkin tulevista asioista. 

Onko valtuusto lopulta pelkkää kulissia?

Valtuustosaliin kävellessä ihmisten kannat ovat useimmiten jo selvät. Valtuutetut käyvät valtavat määrät keskusteluja keskenään sekä muiden asioista tietävien kanssa ennen kuin istuvat päätöksen ääreen. Salin toisesta päädystä kuultu kansankiihotuspuheenvuoro tuskin kääntää enää yhdenkään valtuutetun päätä. Ne suunnataan usein kokouksen kuuntelijoille, joille omaa kantaa pyritään viestimään.

”Salin toisesta päästä kuultu kansankiihotuspuheenvuoro tuskin kääntää enää yhdenkään valtuutetun päätä.”

Kokoukset saattavat vaikuttaa teatterilta. Osittainhan se myös on niin, ovathan iso osa valtuutetuista jo päättäneet kantansa etukäteen. Kaupunginvaltuuston arvo on kuitenkin siinä, että siellä debatoidaan, ja kerrotaan miksi jotain mieltä oikein ollaan. Siksi se on kaupunkilaisten vallan osalta miltei ”pyhä toimitus”, pitäähän ihmisten saada tietää mistä mielipiteet ja äänestyskäyttäytyminen muodostuu!

Lisämausteen tuo streameissa näkyvä valtuutettujen poistuminen kahvioon. Valtuustosalin kahviossa ihmiset käyvät toistensa kanssa ajankohtaisia asioita läpi, milloin mistäkin. Tarjoilut ovat hyvät, vaikka ei kokouksessa olekaan tarkoitus tehdä pullansyönnin maailmanennätystä. Joskus valtuutettuja kuitenkin juostaan pitkin taloa äänestämään.

Mikä vaikuttaa äänestyspäätökseen?

Yksittäisen valtuutetun päätökseen vaikuttaa eniten tietenkin oma mielipide käsiteltävästä asiasta. Se voi taas pohjautua moneenkin asiaan, esimerkiksi ennakkokäsityksiin tai mihin tahansa, mikä saattaa omaan mieleen vaikuttaa. Aina se ei kuitenkaan niin mene, vaan asia saattaa tulla itselle eteen ensimmäistä kertaa. Silloin vaikuttavat muiden tieto asiasta sekä tietenkin asiantuntijoiden mielipiteet. Myös palautteena tulevilla mielipiteillä on arvoa: ei kukaan pysty yksin käsittämään kaikkia näkökulmia.

Oma valmistautumiseni kokouksiin menee yleensä näin: listan tullessa loppuviikosta käyn asiat läpi. Otan esittelyistä selvää, jos asia on itselle vieras. Jos listalla on itselleni tärkeitä asioita, soittelen muille oman ryhmän valtuutetuille, ja pohtimaan sitä myös muiden kanssa. Koitan myös tunnustella hieman, että mitäköhän ryhmä asioista voisi olla mieltä. Sitten kirjoittelen someen, ja valtuustopäivänä keskustelemme asioista ryhmäkokouksessa. Sen jälkeen onkin jo päätöksenteon aika.

Monimutkaista?

Kulissien takana tapahtuu paljon, ja äänestyspäätökset muodostuvat jokaisen valtuutetun kohdalla eri tavoin. Valtuustokeskustelu on yhtä suuri osa päätösten toteutumisesta kuin Game of Thronesin viimeinen kausi koko sarjasta. Se ei määritä kaikkea.

Lue lisää päätöksenteosta poikkeustilassa täältä: https://alvareuro.fi/2020/03/paatoksenteko-kriisin-aikana-mita-tapahtuu-ja-miksi/

Turun kaupunginvaltuuston tallenteet ja esityslistat: https://www.turku.fi/kaupunginvaltuusto

JAA TÄMÄ TEKSTI

NÄMÄKIN SAATTAVAT KIINNOSTAA:

Scroll to Top