ALVAR EURON BLOGI

Alvar Euro

TUTUSTU AJATUKSIINI NÄIDEN BLOGIKIRJOITUSTEN KAUTTA

Kirjoitan mielelläni Turkuun, politiikkaan ja ihmisarvoihin sekä Kokoomukseen liittyvistä asioista. Blogiini tutustumalla saat käsityksen asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Blogissani on myös vierailijakirjoittajia.

Ja jos pidät teksteistäni, laita ne mieluusti jakoon somessa muidenkin ulottuville ja kuuntele toki myös Eurolla enemmän -podcastiani. 

Blogi 1
Blogi

Natsi-ideologiat nousevat ja oppositiojohtajia vankilaan – paras suoja on EU

Kävin Lapualla viimeksi 2016. Kyseessä olivat silloin Lukiolaisten Liiton kevätpäivät, ohjelmassa oli potkupalloa sekä kouluttautumista kuntavaikuttamisesta esiintymiseen, unohtamatta pitkiä keskusteluja laavulla pienen ja hieman haisevan lammen rannalla. Mikään ei silloin viitannut sinimustiin, vaikka väritykseen se liittyykin. Sinimusta väritys, eli Lapuan liikkeen ja äärioikeistolaisen Isänmaallisen kansanliikkeen

Lue kokonaan »
Blogi 2
Blogi

Kaikki ovat kuulleet termin “Kreikan tie”, mutta nyt rinnalla pitäisi olla myös Puolan tie.

Eilen se tapahtui, nimittäin Puolan uudet aborttilait astuivat voimaan. Kyseessä ovat koko Euroopan tasolla poikkeuksellisen tiukat lait, joilla rajataan raskaudenkeskeytyksiä nyt lähes kaikissa tapauksissa, eli abortin tekeminen on lähes mahdotonta. Kyseessä on ihmisoikeuksia, kehollisia itsemääräämisoikeuksia polkeva lakiuudistus, joka vaikeuttaa erityisesti naisten elämää ja elämäntilanteita rankalla

Lue kokonaan »
Trumpin Twitter
Blogi

Donald Trumpin Twitterin poistaminen on meidän kaikkien syytä.

Kaikki sen jo tietävät, Trumpin Twitter poistettiin. Hyvä niin. Viime keskiviikko on loistava esimerkki mitä vallakkaan ihmisen puheet ja sanat voivat saada aikaan; tuhoa, kaaosta ja pahimmillaan ihmisille totta näytteleviä rinnakkaistodellisuuksia.  Näistä aiheista on omassa some-kuplassani kirjoitettu tekstiä viime viikkoina yhteensä usean kirjan verran, mutta

Lue kokonaan »
turku
Blogi

Kaupunki voi elävöittää myös itse itseään

Terassit sekä ulkona ajan viettäminen on kokenut tänä vuonna todellisen renessanssin. Eri tarjoajien yhteisiä ruokailu- ja anniskelualueita on kyhätty pystyyn ympäri Suomen, ja ihmiset ovat näille paikoille myös löytäneet. Näin laaja uusien terassien muodostuminen ei ole tavallista, mutta se todellakin voisi olla. Eurooppalaisuutta käytetään usein

Lue kokonaan »
turku
Blogi

VOIKO KAUPUNKIMAISUUTTA VAHVISTAMALLA PELASTAA TURUN?

Suomi muodostuu ja kasvaa yhä kovempaa tahtia kolmen navan ympärille. Maakuntakeskukset sekä erityisesti niiden ympäristöt tyhjenevät lujaa vauhtia, ja opiskeleva sekä työssäkäyvä väestö keskittyy kolmelle alueelle: Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun. Ihmisiä houkuttelee helppous, elävyys sekä luonnollisesti työmahdollisuudet. Yritykset ja hallinto keskittävät työpaikkoja kasvukeskuksiin, vaikka etätyö ja liikkuminen helpottuvat jatkuvasti. Erityisesti

Lue kokonaan »
kaupunginvaltuusto turku
Blogi

Mitä kaupunginvaltuustossa oikeasti tapahtuu? Katsaus kulisseihin

Suuri yleisö saattaa helposti perustaa kuvansa kuntapolitiikasta kaupunginvaltuuston kokousten kansaa kiihottavien puheiden taikka Turun Sanomien otsikoiden pohjalta. Se on kuitenkin kaukana todellisuudesta. Päätettävänä ei suurimmassa osassa tapauksissa ole vain kahta selkeää vaihtoehtoa. Mutta mitä poliitikot oikein puuhailevat, ennen kuin asiat saadaan päätökseen? Pyrin avaamaan tuota

Lue kokonaan »
korona
Blogi

Korona saa yhteiskunnan tulevaisuudenkin oireilemaan

Korona. Et ole varmaan voinut välttyä aiheelta? En minäkään. Vielä puoli vuotta sitten sana “korona” toi lähinnä mieleen oluen, tai baarin Turun Mikaelinkirkon vieressä. Nyt koko yhteiskunta on koronan oireiden kourissa. Kriisejä on tullut ja mennyt, mutta näin suurta ja ravistelevaa shokkia ei tällaisessa maailmassa

Lue kokonaan »
Kuntavaalit 2021 Turussa Alvar Euro
Blogi

Päätöksenteko kriisin aikana – mitä tapahtuu ja miksi?

Poikkeustila on saapunut Suomeen. Asia on käytännössä kaikille uusi, ehkä hieman jännittävä ja herättää paljon kysymyksiä. Arki muuttuu monestakin näkökulmasta: koulut ovat suurilta osin etäopetuksessa, yli 10 hengen kokoontumiset on laitettu kieltoon sekä yli 70-vuotiaita kehotetaan pysymään kotona. Toimet ovat monelta osalta rajuja, mutta niillä

Lue kokonaan »
kokoomuksen arvopohdinnat
Blogi

Kokoomuksen arvopohdinnat – niille on syynsä

Kokoomuksen arvopohdinnat ovat nyt entistä ajankohtaisempia! Tänä viikonloppuna olen kuullut enemmän tulkintoja siitä, mihin syliin Kokoomus nyt kaatuu kuin koskaan ennen. Toiset huutavat, että nyt on rasismi ja pikavoitot ottaneet vallan, ja että Kokoomus on Perussuomalaisten apupuolue vain hallituspaikka silmissään. Toiset taas huutavat, että nyt

Lue kokonaan »
synagogan ilkivalta tuomittava turussa
Blogi

Turun valtuustoryhmät tuomitsevat synagogan ilkivallanteon

TIEDOTE: Julkaisuvapaa heti 27.1. Turun valtuustoryhmät tuomitsevat synagogan ilkivallanteot Turun kaupunginvaltuuston kaikki valtuustoryhmät allekirjoittivat kaupunginvaltuutettu Alvar Euron aloitteesta yhteisen kannanoton Turun Synagogaan tehdyn ilkivallanteon tuomitsemiseksi. Vetoomus laadittiin ja allekirjoitettiin kaupunginvaltuuston kokouksen aikana 27.1. Yhteisessä vetoomuksessa ryhmät pitävät synagogan kohtaamaa ilkivallantekoa käsittämättömänä ja täysin ihmisyyden vastaisena.

Lue kokonaan »
Scroll to Top